Hyvittelen teità pitkàn poissaoloni jàlkeen viidenkymmenen tàrkeàn asian listalla, asioita joita on hyvà painaa muistiin jos on tulossa Sisilian saarelle, varsinkin jos tiedossa on vierailu alkuasukkaiden pariin eikä vain käyskentelyä romanttisen Taorminan maisemissa. Muille ihan yleissivistyksen merkeissà. Tunnustan yleistäneeni rajusti ja tiedàn että poikkeukset ovat tietenkin mahdollisia, ehkä on olemassa sisilialainen koulu jonka kaapista on lukukauden alussa löytynyt yksi lyijykynä, tai voit tuntea Signora Maria Quattrocchin joka on huhun mukaan pessyt itse hiuksensa vuonna 1995. Mutta jos yritätte väittää että jouduitte soittamaan taksin vaikka maakunnassa oli samalla hetkellä sukulaisia, tai jos kerrotte että söitte paikallisten kanssa rannalla jäätelöä ja sitten hyppäsitte kaikki uimaan, niin olette kyllä vierailleet jollain muulla saarella, ette Sisiliassa!
Ecco la mia lista;
1-Sisilialaiset eivät lue kirjoja, paitsi ne kolme pakollista koulussa.
2-Edellisestä johtuen sisililaisilla ei ole kirjahyllyjä, tai jos onkin , niissä ei ole kirjoja, korkeintaan puhelinluettelo ja muilla hyllyillä koriste-esineitä.
3-Lehtiä ilmestyy joka viikko kymmenittäin, ne ovat halpoja, niitä luetaan.
4-Keskivertosisilialainen ei puhu muita kieliä kuin sisiliaa. Tai italiaa. Sivistyneimmät molempia.
5-Kodeissa ei pidetä viherkasveja, luontohan on pelottavaa tai vähintäänkin epäilyttävää. Kuka nyt kasveja tai multaa vapaaehtoisesti sisään kantaa?
6-Keskivertosisilialaisrouva pesee keittön kaksi kertaa päivässä ja muun kodin kerran päivässä. Sisältää lakaisemisen, lattianpesun ja pölyjenpyyhkimisen.
7-Seurauksena edellisestä, pesuaineita kuluu viikossa pullokaupalla. Onneksi ne ovat halpoja, useimmat euron verran puteli. Hajuttomista ei ole mihinkään, otetaan se voimakaimmain ja pisimpään tuoksuva ja päälle ruiskutetaan puoli spraypulloa hajustetta.
8-Jos käyttäytyy kohtien 6 ja 7 mukaan, saa arvonimen ”Pulitissima” (=erittäin puhdas). Jos ei niin on tietenkin ”Sporca” (=likainen). Mamma mia. Itse kuulun jälkimmäisiin.
9- Keskivertosisislialaisrouva käy kampaajalla kerran viikossa eikä pese itse koskaan hiuksiaan.
10- Jos hiukset kastuvat, ne on kuivattava VÄLITTÖMÄSTI FÖÖNILLÄ koska muuten tulee kuolemantauti. Jos tauti ei iske heti, niin se tulee sitten vanhuudessa. Että muistakaa sitten kahdeksankympin kieppeillä (kun et silloin 5-vuotiaana kerran heinäkuussa halunnut kuivata hiuksia) että se niskasärky on ihan omaa syytä! Jos haluaa ajaa autonikkuna auki kun on 50 asteen helle ja hiuksetkin kuivuisi siinä ilmavirrassa, se ei missään nimessä käy. Tuuli ei käy. Vain fööni. Muista. Tulee. Tauti.
11-Jos syö niin sen jälkeen ei voi olla veden kanssa misään tekemisisää kolmeen tuntiin. Ei suihkua, ammetta, uima-allasta, ei merivettä. Muuten voi kuolla koska ruuansulatus pysähtyy. Minua pidetään mielipuolisena ja potentiaalisena lapsentappajana kun annan lasten mennä kylpyyn illallisen jälkeen. Itsemurhakandidaattina kun voin hypàtà uima-altaaseen lounaan jàlkeen. Ainoana lieventävänä asianhaarana väitän aina että suomalaisten vatsat ovat ihan erilaiset, siksi minulle ja lapsilleni ei tapahdu mitään vaikka vatsa kastuisikin.
12-Lapset eivät saa juosta ulkona. He voivat nimittäin hikoilla.Kts seuraavaa.
13-Lapset eivät saa missään tilanteessa hikoilla, tulee joku kamala tauti. (En tiedä mikä)
14-Lapset eivàt saa koskea maahan/elàimiin/multaan, tulee joku edellistäkin kamalampi tauti.
15-Lapset eivät saa koskea mihinkään muuhun koska vaattet voivat likaantua.
16-Kynttilöitä ei poltella kotona koska kynttilöitä sytytetään hautausmailla =koti näyttäisi hautausmaalta
17-Älä anna eläville krysanteemeja, äläkä vaan osta niitä kotiin tai istuta puutarhaan. Krysanteemeja viedään siine missä on kynttilöitäkin. Arvaa mitä meinaa jos viet lahjaksi krysanteemeja.
18-Kukkia ei saa laittaa sängylle edes hetkeksi. Kuolleille laitetaan ruumiinvalvojaisissa kukkia petiin. Elävälle tuovat huonoa onnea.
19-Ei hattua sängylle, syy sama kuin edellisessä. Tietenkin tuo huonoa onnea, kuinkas muuten.
20-Kätellessä käsivarret eivät saa mennä ristiin. Tuo huonoa onnea.
21- Ruokailuvälineet eivät saa mennä pöydällä ristiin. Tämäkin THO.
22-Leipää ei saa laittaa pöydälle ylösalaisin. THO.
23-Kalentereista ei saa poistaa sivuja etukäteen. Esim töissä en voi irrottaa seinäkalenterista perjantaina tammikuun sivua jos kuukausi loppuu sunnuntaina. Vasta maanantaina saa repäistä. THO. (En muuten ole tòissà hautaustoimistossa vaan lakitoimistossa. Asianajajan yliopistotutkinto ei tutkitusti estä taikauskoisuutta.)
24-Viinin pöydälle läikkyminen THO paitsi jos sitä heti laittaa korvien taakse. Silloin Tuokin Hyvää Onnea.
25-Kakka tuo hyvää onnea. Mutta nyt jos jatkan tätä huonoa/hyvää onnea tuottavien asioiden listaa niin viiteenkymmeneen ei sitten muuta mahdukaan. Joten jätetään tämä aihealue kiteyttäen; ihan mikä tahansa tapahtuma tuo joko hyvää tai huonoa onnea. Huonoa onnea voi yrittää karistaa tekemällä erilaisia taikoja kuten koskettamalla rautaa, kourimalla haaroväliä tai vaikka perättäisillä ristinmerkeillä. Sisilialaiset ovat uskomattoman taikauskoisia koulutukseen tai minkä tahansa muun järjellisen ohi ja yli.
26-Ruoka. Sisilialainen ruoka on hyvää. Sitä syödään usein ja paljon ja aina mahdollisimman isolla joukolla. Yksin syöminen on säälittävää ja kaikin tavoin vältettävää. Ruoasta kuuluu puhua, ennen aterioita, niiden aikana ja välillä.
27- Hyväkin ruoka on halpaa. Vaatimattominkin lammaspaimen syö skandinäkökulmasta katsoen kuin kuningas. Ruoka on melkein aina lähiruokaa, eineksiä on saatavilla erittäin vähän.
28-Sisilialaisilla on tapana koputtaa ovelle jaloillaan kun he menevät vieraisille. Miksikö? Koska heillä on kädet täynnä herkkuja isännille. Tämä on kunnia-asia.
29-Sisilialaiset, vieraita majoittaessaan, nukkuvat itse vaikka lattialla ja antavat oman vuoteensa vieraiden käyttöön. Omat ohjelmat muutetaan sen mukaan minkä ajatellaan olevan vieraille mukavinta. Tämäkin on kunnia-asia.
30-Vieraille tarjotaan vain parasta ruokaa ja koko suku rekrytoidaan valmistamaan kukin omaa erikoisherkkuaan vieraiden maistettavaksi. Tämä se vasta kunnia-asia onkin.
31- Ruoan jälkeen ei kiitetä mutta asiaan kuuluu se että aterian aikana ruokalajeja ylistetään vuolaasti ja osoitetaan ilmein ja elein että ruoka on äärimmäisen herkullista. Syömisen saa lopettaa vasta kun on aivan räjähtämispisteessä.
33-Paras kohteliaisuus on reseptin pyytäminen. Joskin toteutus jälkikäteen on melkoisen vaikeaa koska kokit eivät osaa antaa mitään määriä tai aikoja, he itse kokkaavat silmä- ja sormituntumalla.
34- Sisilialaiset uskovat että sisilialainen ruoka ja raaka-aineet ovat maailman parhaita. He ovat oikeassa.
35-Sisiliassa vieraana olevat eivät aja taksilla, se olisi kauhea häpeä. Sukulaisista joku järjestää itselleen vaikka töistä vapaata jos ei muuten kyyti järjesty. Kaupungissamme on 35 000 asukasta eikä ainottakaan taksia, taksiasemaa ei ole olemassakaan. Kukaan ei aja taksilla, sitä varten ovat olemassa sukulaiset. Tämäkin on sisilialaisille kunnia-asia.
36-Sisilialainen koulu on itkettävän surkea.
37-Koulu tarjoaa seinät, pulpetit, kaapin ja opettajan. Piste.
38- Vessapaperin, kynät, koulukirjat, ruoan, teipin, käsisaippuan, lämmityslaitteen korjauksen, joulujuhlan roolivaatteet, piirustuspaperin jne jne jne ostavat ja maksavat isi ja äiti.
39-Sisilialainen lastenlääkäri- ja omalääkärisysteemi on ilmainen ja erinomainen. Mikä tahansa pulma hoituu päivässä, omalle pediatrille tai omalääkärille voi soittaa myös kännykkään jos on hätä.
40-Suuri osa sisilialaisrouvista hoitaa kotia, lapsia ja miestään, rahapussin nyörit tiukasti nyrkissä. Mies käy töissä ja kiikuttaa tilipussin vaimolle.
41-Sisilialaisrouvat käyvät usein kosmetologilla karvojenvahauksessa, hieronnassa, kynsihoidoissa ja jalkahoidoissa. Itsensä hemmottelu ei ole kallista. Minkä tahansa näistä hoidoista saa halutessaan myös kotiin samaan hintaan.
42-Useimmat sisiliaskodit muistuttavat pohjapiirustukseltaan sairaalaa; pitkä hämärä käytävä jonka yhdelle puolelle sijoittuvat kaikki huoneet riviin. Iso miinus.
43- Asunnot ovat suuria ja huonekorkeudet huimia. Iso plussa.
44-Pieniä asuntoja ei löydy, yksiöitä tai kaksioita ei rakenneta. Asuntoihiin muuttaa perhe, sinkut pysyvät vanhempiensa kanssa.
45-Harva sisilialislapsi muuttaa aikuisena yli 3 kilometrin päähän vanhemmistaan.
46-Vanhainkotiin joutuminen on suuri häpeä koko suvulle. Lapset hoitavat omat vanhempansa vanhempien omassa kodissa, tai jos tämä on aivan mahdotonta niin kotiin palkataan ulkopuolinen hoitaja.
46-Sisiliassa ketään ei koskaan, missään elämän vaiheessa, jätetä yksin. Jos olet sairas tai kokenut kovia, voit olla varma siitä että keittiöön ilmaantuu kattilakaupalla valmista ruokaa. Tuoretta leskeä ei jätetä hetkeksikään oman onnensa nojaan ilman seuraa ja lohduttajaa. Päivin ja öin. Suku vastaa suomalaista työvoimatoimistoa, treffipalvelua, sosiaaliturvaa, lapsilisiä, ammatinvalinnaohjausta, työttömyysturvaa, mielenterveystoimistoa, pariterapiaa, sairaanhoitopalvelua, taksia, kriisiapua, you name it.
47-Sisilialaisia lapsia vartioidaan tarkasti, heidät viedään autolla kouluun ja haetaan sieltä koko ala-asteen ajan. Omat avaimet saa yleensä täysi-ikäisinä. En viitsi edes järkyttää sisililaismammoja kertomalla että muualla on mahdollista että 8- vuotias tulee itse koulusta kotiin, on siellä yksin monta tuntia, lämmittää itse ruoan mikrossa ja syö sen yksin odottaessaan vanhempiaan töistä.
48-Lapset saavat Sisiliassa paljon huomiota, heille jutellaan joka puolella ja kehutaan heidän söpöyttään ja taitavuuttaan. Leipomosta saa aina keksin, kiskalta karamellin.
49-Sisiliassa kauppoihin ja baareihin sisääastuessa on tapana heittää yleinen ”Buongiorno” johon kaikki paikallaolevat vastaavat. Tutut tervehditään sitten tietenkin vielä erikseen.
50-Viimeisenä lehtiotsikkoja jotka ovat jääneet mieleeni suomalaista lehdistä ja joita ei ikupävänä voisi nähdä sisilialaisen lehtikioskin ikkunassa.
”Mikä on oikea tapa jakaa menot avioparin kesken?” (Avioparin kesken ei erotella tuloja eikä menoja. Kassa on yhteinen koko perheelle.)
”Kuinka monta tuntia alakoululainen voi olla kotona yksin?” (Tuntia?! Ei minuuttiakaan!)
”Vanhus löytynyt asunnostaa muumioituneena, ollut kuolleena 3kk” (ei Sisiliassa onnistu yksin eläminen, eikä siis myöskään yksin kuoleminen)
”Avattu uusi lapsivapaa ravintola, vuokrataan häätilaisuuksia varten” (Paikka menisi konkurssiin alta aikayksikön, lapset seuraavat aikuisten mukana joka paikkaan)