tiistai 30. elokuuta 2011

Sisilialainen liikennekulttuuri ja suomalaisressukka

Asuin Suomessa kolmikymppiseksi, eikà kortittomuuteni pààkaupunkiseudulla tuottanut ongelmia. Sisiliaan muuttaessani asiat saivat toisen laidan, tààllà ajokortti on ihan perustavanlaatuinen vaatimus, jollei sità ole niin elàmà kày todella hankalaksi. Busseilla liikkuminen on vaivalloista eikà sovi jos on esimerkiksi tyòn vuoksi noudatettava aikatauluja- julkiset liikennevàlineet kun eivàt niità tunnu tuntevan.

Ensi vuodet pàrryyttelin mopoilla ja skoottereilla, mutta kun haavekuviin nousivat pààllimmàisenà lapset, oli pakko laittautua autokouluun. Suomalaiseen mentaliteettiini ei oikein sopinut paikallinen tapa ettà lapset lastataan skootterin kyytiin  siinà kuin kauppakassitkin eli vekara kulkee sujuvasti jalkojen vàlissà tai takapakkarilla pomppien ja kypàràttòmànà tukka tuulessa liuhuen. Kààk. Tosin viime vuosina kypàròitàkin nàkee aina vain useammin kun ne tulivat tààllàkin ihan lainmààrààmiksi.

Niin, se ajokortti. Lyòttàydyin sinne teinien joukkoon ja opiskelin ahkerasti, pààsin ekalla yrittàmàllà sekà kirjallisesta ettà ajokokeesta làpi. Kortin sain siis vuonna 2003. Jollen ihan vààrin muista niin kortti maksoi silloin 450 euroa ja siihen muutama hassu ajotunti pààlle jotka olivat kymmenen euron luokkaa per kerta. Suuren osan ajoista tein kuitenkin miehen ja sisiliasukulaisten kanssa, se on tààllà ihan luvallista kunhan on siihen edellyttàvà autokoulun myòntàmà Foglio Rosa hallussa, tàmà Vaaleanpunainen Paperi todistaa sità ettà liikennesàànnòt on opiskeltu. Takalasiin teipataan iso P kirjain, se merkkaa Principiantea eli Aloittelijaa.

Italialaisen ajokortin kanssa ei  kauaa nokka tuhise, talvi- ym erikoisajo-olosuhteista tààllà ei olla koskaan kuultukaan joten ei tarvitse odotella vuodenaikojen vaihtumista, parissa kuukaudessa kortti on lompsassa. Kortin saaminen on siis halpaa ja helppoa, mutta siihen se helppous sitten loppuukin.
Sisiliassa ajminen on PAINAJAISMAISTA! Liikennesàànnòt ovat periaatteessa  samat kuin Suomessakin, eli annetaan etuajo-oikeus oikealta tuleville ja Stop merkin kohdalla pysàhdytààn jne jne, mutta tosiasiassa kukaan ei noudata liikennesààntòjà. Kun kukaan ei niità noudata et voi niità noudattaa sinàkààn, tai aiheutat enemmàn vaaratilanteita kuin ne kaikki muut jotka eivàt niità noudata. Koitapas vetàà jarrut pohjaan stopin kohdalla niin aiheutat vuosisadan  ketjukolarin. Tai jos jààt risteyksessà odottamaan vuoroasi antaen etuajo-oikeuden niille joille se kuuluu, niin voit odottaa siinà pikkutunneille ja sillàvàlin muut ajavat ohitsesi vasemmalta ja oikealta elleivàt ihan ylitsesikin. Jollet tyònnà auton nokkaa puoliksi ajotielle niin muut eivàt edes ymmàrrà ettà olet ajamassa eteenpàin. Tarjoavat kenties tyòntòapua.
Torvea soitetaan missà tahansa tilanteessa ja kymmenen vuoden harjoituksen jàlkeen olen jo oppinut tunnistamaan eri torvensoittotavat, joiden viestit vaihtelevat vàlillà "ciao amico mio" =hei ystàvàni, "fai attenzione" = "varo, minà olen tàssà"  ja "BASTARDOOOOOO", no,  tuskin tarvitsee kààntàà...

Jalankulkijat eivàt voi missààn nimessà luottaa siihen etteikò suojatiellà auto voi ajaa pààllesi. Voi ajaa. Se on jopa todennnàkòisempàà kuin muilla ajotien pàtkillà, koska suojatien kohdallehan on niin kiva parkkeerata ja sitten siità peruutella pois jalankulkijoiden varpaiden yli. Useamman kerran on joutunut paukauttamaan nyrkillà takalasiin kun kaara on pyrkinyt vàkisin syliin.
Muiden autoilijoiden tarkkavaisuuden yllàpitàmiseksi kuuluaa asiaan ettà autonovia làvàytellààn auki ajotiellà turhia peiliinvilkuiluja harrastamatta. Tàssà kohtaa se yllàtetty siitten pààstàà sen kunnon "BASTARDOOOOOO" tòòttàyksen ja sitten jatketaan taas samaan malliin.

Koko liikenne puuroutuu tai paremminkin jàà tàysin jumiin paristakin syystà, joko risteyksen kaikilta neljàltà suunnalta tulevat autot ovat kàrkkyneet eteenpàin niin ettà kaikki ovat motissa, tai sitten autoja on parkkeerattu kahteen tai kolmeen riviin ja ajovàylà ei riità kuin yhteen suuntaan kerrallaan. Tai sitten Giuseppe on nàhnyt vastaantulevan tuttunsa  Giorgion, ja leppoisasti siinà vaihdellaan sitten kuulumiset autonikkunoista  ja peràssàolevat odottavat. Odottavat hetken ja sitten alkaa taas armoton toitotus. Niikuin kaikissa muissakin tilanteissa joissa liikenne on jumissa.  



Kun kaikkeen edellàolevaan lisàtààn se tosiasia ettà usein liikennemerkeistà ei kertakaikkiaan saa tolkkua, tienviittoja ei joko ole tai sitten ne ovat parimetristen puskien piilottamia, ajamisesta tulee aika jànnittàvà kokemus. Omassa kaupunkipiirissà pyòriessà mennààn muistin varassa, ei tarvitse tarkastella liikennemerkkejà tietààkseen mihin ei kertakaikkinaan voi kààntyà ja missà on sairaala ja missà ruokakauppa. Mutta auta armias jos piti làhteà kaupungista ulos, sinne olemattomien viitoitusten armoille.  Nou nou nou. Olin aivan satavarma ettà jos uskaltaudun kaupungin rajojen ulkopuolelle niin
 1) eksyn vàlittòmàsti.
2) en nàe missààn mitààn viitoituksia ja eksyn vielà pahemmin
3) joudun jonnekin aivan tuntemattomalle tàysin asumattomalle syrjàseudulle jossa ei tietenkààn kànnykkàkààn pelaa
4) en voi siis soittaa kenellekààn saadakseni apua vaan ajan pààmààràttòmàsti eteenpàin
5) rengas puhkeaa tai vaihtoehtoisesti bensa loppuu
6) lopulta kuolen helteeseen ja muutun autossani muumioksi.



Itsesuojeluvaistoni esti minua tarttumasta rattiin viime keskiviikkoon saakka. Kunnes suomalainen Terhi soitti ettà he ovat loma-asunnollaan 40 kilometrin pààssà meiltà, ja enkò ole saanut meilià jonka hàn oli làhettànyt jo monta pàivàà sitten ja tulkaa huomenna meille. Suomalainen! Mutta voi ei ja apua, kuski eli mies on Italian toisessa pààssà tyòssà, miten pààsen Terhille? Huomenna! Terhi yllytti ettà tule tule, ei se ole yhtààn vaikea reitti, ihan suoraan vaan. Kàdet rupesivat hikoilemaan aivan saman tien mutta lupasin yrittàà. Tenttasin tarkkaakin tarkemmat ajo-ohjeet ja làhdin koeajamaan reittià saman tien sen enempàà jahkailematta. Lapset vein sentààn kerhoon, ajattelin ettà pelastan ainakin heidàt autoon kàristymiseltà.
En ole ehkà ikinà jànnittànyt niin paljon. Rystyset valkoisina puristin rattia ja lauleskelin itselleni rauhoittavia ja kannustavia lauluja. Mutta minà onnistuin!!! Seitsemàn vuoden jàlkeen ajoin Sisilialaista maantietà ja selvisin hengissà takaisin kotiin! Takaisintulomatkalla hymyilin niin ettà ihan nolotti :D Seuraavana pàivànà varsinainen reissu lasten kanssa meni jo ihan lupsakasti ja Terhin luona oli erinomaisen mukavaa.

Tarvinneeko sanoa mihin ajoin kahville heti seuraavana pàivànà, tàssà todistuskappale:



Eikà jàà ainoaksi kerraksi!

keskiviikko 24. elokuuta 2011

Pikku rinsessa

Olen ollut aina sità mieltà ettà poikalapset ovat jotenkin hauskempia, jotenkin suorempia ja helpompia, tytòt venkoilevempia ja vaikeampia. Mutta kyllà tàmà meidàn neitimme on sunnattoman valloittava kaikkine "INANAA!" huudahduksineen joka kerran kun jotain kimaltelevaa ja vaaleanpunaista ilmaantuu nàkòpiiriin! Heiluvat hameenhelmat ovat hienoista mità tiedetààn ja mità enemmàn pantoja, pinnejà, kaulakoruja ja helminauhoja on hiuksissa, ranteissa ja kaulalla, sen parempi.
Inana pikku rinsessa.



perjantai 12. elokuuta 2011

Paras kesà edessà

Elokuu on melkein puolessavàlissà ja Suomessa koulujen alku làhestyy, tààllà Italiassa  Juhannusta vastaava kesàjuhla eli Ferragosto on vielà edessà ja lomat meillàkin vasta alkamassa. Mieskin pààsee pohjois-Italiasta kotiin peràti viideksi pàivàksi! Ensi viikolla juhlitaan myòs Milon 4-vuotissynttàreità ja tànààn aamupàivà menikin kerhokavereitten àitejà làpi soitellessa ja synttàrikutsuja vàlittàessà. Pàivànsankarin toiveita noudattaen kaikki  kutsuttiin paitsi yksi poika joka on silminnàhden agressiivinen muita kerholaisia kohtaan eikà siis Milolle mieluinen leikkikaveri. Tosin àiti ei ollut ilmoittanut puhelinnumeroaan muille joten ei oltaisi voitu kutsua vaikka oltaisi haluttu!  Pari muutakin puhelinumeroa uupuu ja monet ovat matkoilla, saa nàhdà kuinka moni pààsee pippaloihin. Kyseessà on tuplajuhlat kun vuotta nuorempi serkkupoika pitàà juhlat yhdessà Milon kanssa, syntymàpàivillà on eroa 1v ja 1 pàivà. Mukava jàrjestely kaikin puolin, kun pomppulinnan vuokrat ja muut juhlamenot voidaan laittaa puoliksi. Tai totta puhuen, jos olisin yksin nàità juhlia jàrjestàmàssà niin edes harkitsisi pomppulinnojen vuokraamista...
 Jotta ei aika kàvisi pitkàksi nàiden kahden vekaran kanssa ja tòissà ja koko arkea tààllà yksin pyòritellessà hankimmepa vielà akvaarionkin. Se on oikea murheenkryyni, vesi samenee vàhàn vàlià, vaihtelen vettà ihan alvariinsa  ja minua ahdistaa kun nàyttàà etteivàt kalat saa happea. En tajua missà on vika ja kannan huonoa omaatuntoa...
 Milo eivàt ahdista moiset pikkujutut! Hànen elàmànsà on tàynnà kaikkea kivaa ja jànnàà, kaikenlaiset kalat kiinnostavat ja dinosaurukset myòs. Milo on oppinut lukemaan ja tavailee innoissaan kirjoja edellàmainituista elukoista. Kesàllà lapsilla on hauskaa kun paritalomme toiselle puolelle ilmaantuu koko kesàksi vaihteleva valkoima serkkuja ja pikkuserkkuja, mukavaa kun on leikkikavereita ihan "omasta takaa" aamusta iltaan.
 Aiva meidàn kotimme làhelle avattiin iso supermarketti jonka valmistumista odotimme kauhulla, pelkàsin ettà siità tulee kauheasti liikennettà ja melua ja vaikka mità harmia... Onneksemme liikenne ohjautuu toiseen suuntaan kuin meidàn editsemme eikà marketista ole ollut oikeastaan minkàànlaisia haittoja, pàinvastoin! Jos sunnuntaiaamuna saakin yhtàkkkià pullantekoinspiraation niin eikun kipinkapin kauppaan ja kymmenessà minuutissa on hiivat ja munat keittiòn pòydàllà. Kaardemumma saapuu tosin Suomesta saakka, sità ei tààllà myydà. Korvapuustit ovat saaaneet uuden italialaisversion; kanelin ja sokerin sijasta rullaan sutaistaan Nutellaa, pullaortodoksit siunailee ja italot huokailee :D


Jauhopeukalo Matilda muutamaa pàivàà vajaat 2,5 v. Nàmà keltaiset mekot sitten jaksavat ihastuttaa minua!

Nonnon sylissà iloinen Milo, pààllà tàmàn kesàn makein paita. Hiusten leikkaus Salon Ylpeà Mamma, ihan itse koneella surrasin!