perjantai 5. lokakuuta 2012

Taikataulukko

Sisiliassa alkoivat koulut ja kerhot, joukossa meidànkin pikku päikkäriläiset tällä hetkellä 5- vuotias Milo ja 3,5 vuotias Matilda. Viime vuonnakin Matildalla oli muutama lyhyehkö kausi sitä että aamulla se mamman lähtöhetki otti koville mutta tänä vuonna koko kuvaelma sai painajaismaiset mittasuhteet, kirkuna aloitettiin hyvissä ajoissa jo aamulla kotona heti kun muistettiin että tänäänkin mennään kerhoon, tai parhaassa tapauksessa jo edellisenä iltana jos asiasta tuli puhetta.  Kun kerhontädit ja muut äidit kuitenkin kertoivat että raivoaminen loppui luokassa muutamasssa minuutissa ja että leikit sujuivat ilman minkäälaista ongelmaa loppupäivän ajan, kyseinen teatteri tuntui ihan  turhalta äänijänteiden ja äidin hermojen rassaamiselta.

Kysyin neuvoja opettajilta jotka lohduttelivat että kyllä se sitten jossain vaiheessa loppuu... Etsin netistä mitä tahansa vinkkiä tai temppua, mutta alkoi tuntua että olen kutakuinkin planeetan ainoa ihminen jolla on kyseinen pulma. Idolini italialainen tiukka Tata Lucia, paikallinen Supernanny,  neuvoi palstallaan lähettämään lapsen luokkaan jonkun muun kuin äitinsä seurassa. Sekään ei tuntunut kovin kätevästi toteutettavalta kun lapsia oli kuitenkin vietävä kahteen eri luokkaan ja koska se huuto alkoi kun oltiin vielä kotona.... En olisi kehdannut lykätä kahta lasta, joista toinen mahdollisesti mielipuolisesti huutava ja lattialle veteläksi heittäytyvä, kenekään italomamman käsikynkkään kun jokaisella on omakin taapero saatettavana ja pusutettavana.

Löysin sitten Taulukon. Se näytti aika hauskalta ja sitä käyttänyt amerikkalaismamma kehui systeemiä hyvinkin toimivaksi. Kartongin ostoon ja askartelemaan! Kolikkojen tilalle tulivat omassa versiossa kotoa löytyneet Kortit, Milolle tietty Dinosaurukset ja Matildalle ah-ne-iki-ihanat-Hello-Kityt. On kuulemma tärkeää että joka kortti on erilainen ja että viimeisenä (mahdollisesti poistettavana ) korttina on se kaikista mieluisin.  Ideana on se että joka päivä aloitetaan puhtaalta pöydältä eli taulukossa on kaikki viisi korttia paikoillaan. Jos pyytämisestä huolimatta jokin ei-toivottu käytös toistuu (kuvitteellinen muttei kaukana todellisuudesta oleva esimerkki: "Älä heitä sitä näkkäriä enää lattialle. Jos vielä heität niin sinulta lähtee yksi kortti pois." ) niin yksi kortti (aloitetaan numerosta 5) otetaan taulukosta pois. Jos kaikki kortit menetetään ennen nukkumaanmenoa, niin lapsi menettää jonkin mukavan asian, meillä uhkakuvana on päivä ilman yhtäkään lastenohjelmaa. (eikä tarvii  niitä herneitä ettiä nenua varten ;D meillä EI katota telkkua aamusta iltaan, päivittäisenä keskiarvona ehkä 30 minuuttia ). Menetetyn kortin voi kuitenkin saada takaisin jos tekee jotain myönteistä. ("Jos nyt keräät kaikki legot lattialta laatikkoon niin saat kortin takaisin"). Jos kaikki viisi korttia otetaan pois niin niitä ei sinä päivänä voi tienata takaisin. Vain yhdestä asiasta meillä lähtee kortti ilman ennakkovaroitusta ja se on sisaruksen lyöminen, siitä on meillä toitotettu niin kauan että tietävät kyllä vallan hyvin että sitä ei pidä tehdä.



Jos sensijaan päivä menee pulkkaan ja tilintekohetkellä taulukossa komeilevat kaikki viisi korttia niin... TaDaa! Saa tarran! Tarra liimataan suurieleisesti taulukkoon, tarrarivissä on paikka kymmenelle tarralle ja jonon päässä häämöttää lapsen ihan itse miettimä hieno vapaavalintainen palkinto :) Meillä meni aika materiaaliselle puolelle, Milo toivoo Fisher Pricen Imaginext Velociraptoria ja Matilda ihailemaansa Lalaloopsy-nukkea, mutta yhtä hyvin palkinto voi olla mitä tahansa muuta, vaikka pizzaillallinen ravintolassa tai käynti eläintarhassa, jokainen osaa varmasti soveltaa lapsen iälle ja muutenkin  perheelle sopivat palkinnot.  Netistä tulostettiin pikkuiset kuvat palkinnoista jotka innostavat vekaroita silminnähden.


Lähdin taulukkotouhuun vähän sillä meiningillä ettei tässä nyt mitään vahinkoakaan voi tapahtua, mutta systeemi on ollut kertakaikkinen menestys. Lapset ovat aivan intoina tähän "peliin" ja vaikka juttu voi etukäteen tuntua monimutkaiselta, pienetkin ymmärtävät hetkessä miten homma toimii ja ainakin meillä käytös on muuttunut aivan dramaattisesti parempaan suuntaan. Viime aikoina itse stressasin kovasti siitä etten saanut lapsia käyttäytymään niin kuin olisin halunnut, ja aina piti käskeä ja pomottaa ja kerta kerralta korottaa ääntä, se oli turhan rasittavaa ihan kaikille osapuolille. Tuntuu ihan  poppakonstilta, mutta  tämä homma on niksauttanut touhun ihan  eri raiteille. Nyt lapset ovat ITSE vastuussa siitä miten käyttäytyvät, ja tajuavat että sillä mitä he tekevät tai jättävät tekemättä on seurauksia joko myönteiseen tai kielteiseen suuntaan. Minun ei tarvitse enää räyhätä, ainoastaan ohjata lasta oikeaan käytöseen. Ennen yleisin lause taisi olla "NYT! HETI! Kuulitko mitä sanoin?"
Nyt taidan sanoa useimmiten "Voit itse valita mitä teet." Muistan kehua vuolaasti hyvin tehtyjä juttuja ja lapset ovat kovin mielissään kun äiti on niin tyytyväinen heihin.  Milolla on toistaiseksi tullut tarra ihan joka päivältä ja Matildallakin on jäänyt vain yksi saamatta. Matilda on saanut päivittäin kehuja muuallakin, kerhossa kehutaan miten reipas ja ihana ja kiltti hänestä on yllättäen tullut   ja babysitterikin ihmetteli kun lapset leikkivät niin hienosti aivan ilman riitoja koko illan. Ja Matilda itse oikein säteilee kun kerron kaikille miten iso ja fiksu ja ihana hänestä on oikein tullut eikä kerhossakaan itketä enää ollenkaan! Jos tämä taulukon teho jossain vaiheessa laantuukin niin ainakin perusperiaate myönteisen palautteen "kierteestä" on nyt aika hyvin hallussa ja voi auttaa meitä vastaisuudessakin. Idea on vapaasti varastettavissa :)